Falcon BRs 4 – näppärä uutuus
Vain nelisen vuotta sitten Bella-Veneet Oy:n alumiinivenemerkiksi lanseerattu Falcon on liidellyt nopeasti Suomen myydyimpien venemerkkien joukkoon, vaikka tähän saakka sen mallistosta on puuttunut alumiiniveneiden myydyimmän 5-metristen mallien kokoluokka. Nyt sellainen saadaan!
Falcon BRs 4 täyttää päiväretkeilijän, vesiurheilijan ja heittokalastajan tarpeet jättäen tilaa myös mielikuvitukselle, sillä BRs 4 mukautuu moneen menoon!
Suunnittelun lähtökohtana oli tehdä vene, jota pystyy käyttämään vaivatta yksin tai porukalla mökkimatkailuun, päiväretkiin, kalastukseen ja vesiurheiluun.
Lisäksi mallin tulee kulkea hyvin ja pehmeästi kohtuullisella koneteholla, olla kuljetettavissa jarruttomalla trailerilla unohtamatta halua olla yksi hinta-laatusuhteeltaan luokkansa markkinajohtajista.
Falconissa on bowriderien tyyliin kaksi pulpettia, väliovi ja koko veneen levyinen läpikuljettava tuulilasi, muttei kilpailijoiden tavoin ohjaamon erillisistuimia. Kuppipenkkien sijaan Falconia ajetaan kiinteältä peräpenkiltä, kertoo Venemaailman Laura.
Tuulilasi on tässä kokoluokassa poikkeuksellisesti karkaistua lasia, joten sen voi varustaa pyyhkimellä. Peräpenkillä on lähtökohtaisesti kaksi istumapaikkaa ja kulku niiden välistä peräkannelle. Laitapaikkojen pehmusteet ovat vakiona ja selkänojat tavanomaista korkeammat. Lisävarusteena istuinpehmusteen ja selkänojan saa myös keskipaikalle.
Ensitietojen perusteella Falcon näyttäisi onnistuvan tuomaan markkinoille kilpailijoista poikkeavan ja monipuoliselta vaikuttavan vaihtoehdon etenkin harrastuskalastukseen hurahtaneille mökki- ja päiväretkiveneilijöille.